Omenakumpu

Yhteystiedot

Viiniköynnökset
Lajikekuvaukset

Viiniköynnösesite

Persikat ja aprikoosit

Päärynäpuut
Lajikekuvaukset

Luumut
Lajikekuvaukset

Omenapuut
Lajikekuvaukset

Kirsikkapuut
Lajikekuvaukset

Havupuut

Hinnasto 2015

Messuilla ja markkinoilla?

Palvelut

 

 

Kevät on hedelmäpuiden leikkaamisen aikaa. Erityisesti omena- ja päärynäpuut kannattaa leikata keväällä ennen silmujen puhkeamista. Sen sijaan luumuille, kirsikoille, persikoille ja aprikooseille suositellaan yleensä leikkausta elokuussa. Niidenkin parina edellisenä vuonna kasvaneet oksat voi toki leikata kovinpien pakkasten jälkeen ennen kevään puhkeamista.

Tälle keväälle en ota enää uusia hedelmäpuiden leikkamistöitä sovittujen lisäksi. Kevään lämpimät säät alkavat jo olla ovella ja taimien istutusaika on alkamassa.

Jos olet perustamassa viinitarhaa, voin auttaa paikan suunnittelussa, lajikkeiden valinnassa yms. Ota yhteyttä. Viinitarhan suunnittelusta paikanpäällä tai neuvonnasta etänä voin antaa tarjouksen. Kun taimet on istutettu maahan, muutoksia ei enää voi tehdä. Siten kaikki mahdollinen tieto kannattaa hankkia ennen sitä.

Tarhan perustaminen kannattaa usein ajoittaa pitemmälle ajalle kuin yhdeksi kevääksi. Tällöin pääsee opiskelemaan pienellä määrällä taimia ja peruskunnostaa maapohjaa ravinteikkaaksi ja sopivaksi viiniköynnöksille ennen pääosan istutusta. Viinitarhuriksi voi alkaa istuttamalla taimia maahan, mutta hyväksi viinitarhuriksi tullaan vain opiskelun ja osaamisen kautta. Kantapään kautta hankittu oppi on kaikkein kalleinta.

[sivun alkuun]